Briteissä toteutettu hyvin onnistunut lyhennetyn työajan kokeilu on herättänyt Suomessa odotetunlaista keskustelua. Näkemykset työajan lyhentämisestä näyttävät jakaantuvan vasemmisto-oikeisto –akselilla, vaikka tulokset olivat tälläkin kertaa hyvin rohkaisevia: yli 90 prosenttia mukana olleista työpaikoista aikoi jatkaa lyhennetyn työajan käyttöä ainakin toistaiseksi, yritykset tekivät hyvää tulosta, työntekijöiden poissaolot vähenivät ja työhyvinvointi sekä sitoutuminen nykyiseen työpaikkaan parani. Tulokset vastaavat pitkälti Suomessa vuosina 1996-1999 toteutettua 30 työpaikkaa kattanutta kokeilua, jossa saavutettiin merkittäviä tuottavuushyötyjä.
Seuraavalla hallituskaudella Suomessa pitäisi toteuttaa laajempi lyhennetyn työajan kokeilu, jossa voitaisiin kokeilla esimerkiksi erilaisia työpaikkakohtaisesti sovittuja 30 viikkotyötunnin työaikamalleja sekä julkisen että yksityisen sektorin työpaikoissa. Yrityksiä ja julkisen sektorin työnantajia voitaisiin kannustaa osallistumaan kokeiluun taloudellisella korvauksella, mikä helpottaisi lisätyövoiman rekrytointia niillä työpaikoilla, joissa se on tarpeellista esimerkiksi ympärivuorokautisen työvoimatarpeen vuoksi.
Elinkeinoelämän järjestöt ja oikeistopuolueet ovat tuttuun tapaan tyrmänneet työajan lyhentämisen täsmälleen samoilla argumenteilla kuin jo yli 100 vuoden ajan. Sekä siirtyminen kahdeksan tunnin työpäivään että viiden päivän työviikkoon herättivät aikanaan voimakasta vastustusta, koska työajan lyhentämisen väitettiin tuhoavan Suomen kilpailukyvyn ja kansantalouden ja olevan yleisesti mahdotonta työnantajien näkökulmasta.
Nämä puheet eivät vastanneet todellisuutta vaan työaikoja on Suomessa asteittain lyhennetty niin lakiteitse kuin tupo-pöydissä vuosikymmenien varrella. Ainoa poikkeus tähän on ollut Sipilän hallituksen kiky-sopimus, joka täysin poikkeuksellisesti pidensi keskimääräistä työaikaa.
Tänä päivänä ei ole olemassa mitään aiemmasta poikkeavia syitä, miksi työaikalakiin ja työehtosopimuksiin kirjattuja maksimityöaikoja ei voitaisi edelleen alentaa tai miksi työajan lyhennyksiä ei pitäisi vähintään kokeilla. Päinvastoin työuupumus ja työssä jaksamisen haasteet ovat valtava kansantaloudellinen kysymys, johon työajan lyhentämisellä todistetusti voidaan vastata. Jo vuonna 2014 tehdyn arvion mukaan menetetyn työpanoksen kustannukset kansantaloudelle olivat 24 miljardia euroa vuodessa, eivätkä nämä kustannukset ole valitettavasti alentuneet. Tarvitsemmekin laajan keinovalikoiman työssä jaksamista edistäviä toimia, joiden yhteydessä myös työaikoja on voitava tarkastella.
Oppositiojohtajista perussuomalaisten Riikka Purra ehti jopa ennen kokoomusta tuomitsemaan puheet työajan lyhentämisestä. Tämä heijastaa perussuomalaisten jo kiky-sopimuksesta tuttua työelämäajattelua. Vaikka nykyinen hallitus on osoittanut, että työllisyyttä voidaan merkittävästi nostaa ilman, että työntekijöiden palkkoja alennetaan ja työaikaa pidennetään, leijuu uuden kikyn uhka ilmassa. Jo vuonna 2021 perussuomalaisten Purra totesi medialle, että seuraava hallitus joutuu tekemään ”vaikeita päätöksiä” ja että ”Sipilän kauden kiky jää kalpenemaan näiden rinnalla”.
Aikana, jolloin yritykset tekevät ennätyksellisiä voittoja ja palkansaajien reaaliansiot laskevat korkean inflaation vuoksi, tällaiset puheet ovat kovia. Emme tarvitse uusia kiky-tunteja ja palkanleikkauksia vaan laadukkaampaa työelämää, johon kuuluu reilu palkkaus, kunnolliset työehdot ja myös työajan asteittainen lyhentäminen. Aika on kypsä uudelle laajemmalle työajanlyhennysten kokeilulle.
