Elvyttävä talouspolitiikka on vallitsevissa kriisioloissa keskeinen työllisyyspoliittinen toimi, jolla estetään koronalaman pahenemista. Yrityksiä on tuettu kriisissä erilaisin tuin ja valtio vauhdittaa talouden rattaiden pyörimistä, jotta ihmiset saisivat pitää työnsä. Kaikki Euroopan maat tekevät työllisyyden turvaamiseksi nyt elvyttävää talouspolitiikkaa. Keskustelu 30 000 uuden työpaikan luomisesta on tuntunutkin monen mielestä teoreettiselta tilanteessa,…
Ensi vuoden budjetista sekä työllisyys- ja ilmastotoimista linjattiin koronan varjossa
Budjettiriihi on nyt puitu, ensi vuoden valtiontalouden suuntaviivat ovat selvillä. Koronakriisistä johtuen talouden näkymät ensi vuodelle ovat poikkeuksellisen epäselvät, joten suunniteltu talousarvio ei välttämättä toteudu sellaisenaan. Kuitenkin valtiontalouden päälinjat ensi vuodelle on nyt piirretty ja monista muistakin asioista on päätetty. Ensi vuoden budjetti on reilusti alijäämäinen, eli velkaa otetaan. Vaihtoehtoa…
Vaihtoehtoista työllisyyspolitiikkaa
Eduskunta on tällä viikolla käsitellyt hallituksen työllisyyspolitiikkaa Kokoomuksen tekemän välikysymyksen pohjalta. Kokoomus esittää hallitukselle epäluottamusta ja välikysymyksestä äänestetään perjantaina. Opposition tehtävä on tarjota vaihtoehtoja. Tämän viikon keskusteluissa on tullut selväksi, että Kokoomuksen vaihtoehto on työttömien kyykyttäminen ja sosiaaliturvan leikkaukset. Ne ovat kokoomuslaisia työllisyystoimia, eivätkä hallituksen työllisyystoimet kelpaa, sillä niiden lähtökohta…