Työ on merkittävä osa monen suomalaisen elämää. Työ antaa elantoa, mutta se myös luo merkitystä elämään.
Työllisyysasteen nostaminen on hallituksen keskeinen tavoite. Istuva hallitus on tehnyt jo tähän mennessä enemmän työllisyyspäätöksiä kuin edellinen hallitus koko vaalikautensa aikana. Korkeampaa työllisyysasetta tavoitellaan, koska hyvä työllisyysaste lisää valtion verotulokertymää ja vähentää erityisesti sosiaaliturvamenoja. Työllisten määrästä kannetaan huolta myös, jotta yrityksille riittäisi työvoimaa ja eläkkeille maksajia.
Työ myös luo hyvinvointia. Työ on yksilön kannalta usein yksi hyvinvoinnin merkittävistä osatekijöistä. Pitkäaikaistyöttömyys taas usein heikentää hyvinvointia.
Olisi tärkeää, että työllisyysasteen lisäksi kannettaisiin huolta työttömyysasteesta. Työllisyysaste ja työttömyysaste ovat osittain kaksi eri asiaa. Jos puhutaan ainoastaan työllisyysasteesta, unohdetaan helposti pitkäaikaistyöttömät ja heidän tarvitsemansa tuki. Työllisten määrä voi kasvaa, vaikka työttömien määrä ei vähentyisi, jos työmarkkinoiden käytössä olevaa ihmismäärää lisätään esimerkiksi kotiäideistä, opiskelijoista tai houkuttelemalla työvoimaa ulkomailta. Kuitenkin hyvinvoinnin näkökulmasta meidän on vähennettävä myös työttömyyttä ja keskityttävä erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseen.
Jotkut näkevät työttömyysturvan leikkaamisen hyvänä keinona lisätä työllisyyttä. Lähes koko työllisyyskeskustelu tuntuu oudosti pyörivän työttömyysturvaleikkausten ympärillä. Itse en usko, että työllisyys paranee työttömiltä leikkaamalla, sillä työllistymisen esteet ovat yleensä muualla kuin sosiaaliturvan tasossa.
Työttömyyden vähentämisessä on kiinnitettävä huomiota todellisiin työllistymisen esteisiin. Usein pitkäaikaistyöttömyyden taustalla ovat terveysongelmat, ylivelkaantuminen tai puutteet osaamisessa ja koulutuksessa. Pitkäaikaistyöttömän köyhdyttäminen entisestään ei tee hänestä työkykyistä tai tuo hänelle työmarkkinoilla kaivattua osaamista.
Pitkäaikaistyöttömiltä leikkaaminen ei myöskään luo Suomeen uusia työpaikkoja. Ei Nokia suunnittele Ouluun uutta isoa työllistävää investointia siksi, että työttömiltä leikataan, vaan siksi että sen tuotteille on globaalia kysyntää ja meillä on yhtiön tarvitsemaa osaamista ja hyvä toimintaympäristö. Työllisyyspolitiikassa tulisikin kiinnittää enemmän huomiota elinkeinopolitiikkaan: etenkin yritysten edellytyksiin luoda työpaikkojen.
Jotta voimme vähentää työttömyyttä ja nostaa työllisyysastetta, on meidän kiinnitettävä entistä enemmän huomiota työkykyyn ja työhyvinvointiin. Työkykyä voidaan tukea toimivalla terveydenhuollolla, kuntoutuksella, osaamisesta huolehtimisella ja hyvinvointia tukemalla.
Mielenterveysperusteiset pitkät sairaslomat ja työkyvyttömyyseläkkeet ovat inhimillisesti ja taloudellisesti kalliita ongelmia ja este työllisyysasteen nostolle. On tärkeää, että mielenterveyspalveluiden saatavuuden lisäksi yhteiskunnassa ja työpaikoilla kiinnitetään huomiota työhyvinvointiin. On keskityttävä ongelmien ennaltaehkäisyyn ja pyrittävä estämään työssä uupumista.
Sosiaali- ja terveysministeriössä on käynnistetty hankkeita, joiden tarkoitus on edistää työhyvinvointia, työkykyä ja työelämän mielenterveyttä sekä tukea osatyökykyisten osallistumista työelämään. Lisäksi kuntoutuksen uudistaminen on työn alla. Kuitenkin työhyvinvointi syntyy lopulta työpaikoilla, joten on tärkeää, että työhyvinvointiosaaminen ja hyvät käytännöt leviävät koko Suomeen ja kaikille työpaikoille.
