Eduskunta äänestää huomenna EU:n niin sanotusta omien varojen päätöksestä. Se sisältää paljon puhutun EU:n elpymisvälineen lisäksi unionin monivuotisen rahoituskehyksen sekä omien varojen järjestelmän kehittämisen. Perustuslakivaliokunnan enemmistön kannan mukaan paketin läpimeno vaatii 2/3 enemmistön eduskunnassa. Näen, että elpymisvälineen hyväksyminen on Suomen edun mukaista. Myös suurin osa suomalaisista hyväksyy paketin.
Koronan myötä Eurooppa on kohdannut rauhanajan pahimman terveys- ja talouskriisin. Rajuilla rajoitustoimilla ja rokotuksilla tilannetta on saatu rauhoittumaan, mutta samalla talous on kärsinyt pahasti.
EU-maiden taloudet ovat yhteen kietoutuneita, joten muiden EU-maiden talousongelmat heijastuvat myös toisiin maihin viennin heikkenemisen ja yleisen epävarmuuden leviämisen kautta. Siksi tarvitaan koko Euroopan laajuista koordinoitua elvytystä ja talouden uudistamista maanosan saamiseksi takaisin jaloilleen. Suomen tavaraviennistä 60 prosenttia suuntautuu muihin EU-maihin ja on Suomen etu, että koko Eurooppa elpyy. Myös muut talousalueet elvyttävät isolla vaihteella, ja ilman omia toimenpiteitä Euroopan talous on vaarassa jäädä muiden alueiden, ja erityisesti Yhdysvaltojen, jalkoihin koronan jälkeisessä maailman taloudessa.
Jo elvytyspaketista sopiminen viime vuonna vakautti rahoitusmarkkinoita ja rauhoitti Euroopan taloutta. Jos Suomi nyt kaataisi elpymisvälineen ja monivuotisen rahoituskehyksen, olisi sillä ennakoimattomia taloudellisia ja poliittisia vaikutuksia. Ei ole Suomen etu kriisiyttää tilannetta.
EU:n elpymisväline on herättänyt paljon keskustelua, sillä kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Euroopan komissio ottaa rahoitusmarkkinoilta lainaa tukeakseen jäsenmaita. Noin puolet 750 miljardin euron kokonaispotista jaetaan jäsenmaille avustuksina ja toinen puoli lainoina. Komission ottama laina maksetaan takaisin korotetuilla jäsenmaksuilla 2058 mennessä.
Suomessa keskustelu on pyörinyt lähinnä sen ympärillä, miten paljon varoja Suomi välineen kautta saa, ja mikä on Suomen maksuosuus. Kiistatonta on, että Suomi maksaa elpymisvälineeseen enemmän kuin se siitä saa. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, mikä on elpymissovun merkitys Euroopan ja Suomen taloudelle ja mitä näillä rahoilla halutaan tehdä.
Elpymisvälineen ja EU:n uuden monivuotisen rahoituskehyksen kautta jaettavista rahoista iso osa tulee suunnata ilmaston kannalta kestäviin hankkeisiin. Elvytyseurot tulee käyttää järkevästi uusien työpaikkojen luomiseen, ihmisten osaamistason ja tuottavuuden vahvistamiseen, digitalisaatioon ja ympäristöystävällisten ratkaisujen vauhdittamiseen. Lisäksi on tärkeää, että EU-tuen ehtona tulevalla rahoituskaudella on, että jäsenmaat kunnioittavat oikeusvaltioperiaatetta.
On selvää, että elpymisväline on kompromissi, eikä se ole täydellinen. Järkevin tapa helpottaa talouskriisiä olisi ehkä ollut Euroopan keskuspankin EKP:n suora rahoitus jäsenmaille tai EKP:n taseessa olevien valtion velkojen leikkaaminen. Näin annettaisiin jäsenmaille enemmän liikkumatilaa kansalliseen elvytykseen ja oltaisiin vältetty yhteinen velka. Esimerkiksi Vesa Vihriälä on esittänyt saman suuntaisia ajatuksia.
Kun valtioiden suora rahoitus ei ole mahdollista, on EKP päätynyt tukemaan valtioiden ja yritysten maksukykyä lisäämällä rahan määrää arvopapereiden osto-ohjelmillaan. Nämä osto-ohjelmat ovat helpottaneet tilannetta ja laskeneet valtioiden velkakirjojen korkoja, mutta ne ovat vuosien varrella paisuttaneet omaisuusarvoja epäterveelläkin tavalla ja pelkona on, että jossain vaiheessa kupla puhkeaa. Osa tästä rahapoliittisesta elvytyksestä on myös suuntautunut ilmaston kannalta haitallisiin kohteisiin, kuten fossiilienergiayhtiöille. Nyt EU-maiden elvytystoimilla voidaan kanavoida EKP:n luomaa rahaa reaalitalouteen kuten ilmasto- ja infrahankkeisiin ja tukemaan työllisyyttä.
On hyvä huomata, että EU hoitaa talouskriisiä nyt eri tavalla kuin kymmenen vuotta sitten eurokriisin aikaan. Silloin jäsenmaat maksoivat tukipaketeista, joilla käytännössä pelastettiin saksalaisia ja ranskalaisia pankkeja. Toisin kuin eurokriisissä, nyt ei pelasteta pankkeja ja niiden omistajia eikä pakoteta jäsenmaita leikkaamaan julkisia palveluja, vaan elvytetään ja uudistetaan reaalitaloutta työpaikkojen turvaamiseksi ja uusien luomiseksi. Eurokriisin aikana kriisimailta vaadittiin talouskuria, joka aiheutti syvät sosiaaliset ongelmat ja heikensi ennestään vaikeaa taloustilannetta ja hidasti elpymistä. Elpymisvälineen kautta turvataan kaikille EU:n jäsenvaltioille varoja talouden elvyttämiseen, työllisyyden tukemiseen, yhteiskunnan uudistamiseen ja koronaviruksen aiheuttaman sosiaalisen kriisin torjuntaan. Hyvin suunnatut panokset voivat tukea jäsenmaiden tulevaa maksukykyä.
Suomen saanto elpymisvälineestä on pienempi kuin maksuosuus, sillä Suomen talous on vahvempi ja olemme selvinneet koronakriisistä paremmin kuin useimmat Euroopan maat. Kuitenkin myös Suomi saa elpymisvälineen kautta varoja. Varoja on suunniteltu käytettäväksi esimerkiksi tutkimukseen ja tuotekehitykseen, tietoliikenneyhteyksien vahvistamiseen ja hoitojonojen purkamiseen. Suomi saa toki lainaa markkinoilta edullisella korolla itsekin, mutta Suomelle paketin syntymisessä olennaista on oman saannon lisäksi se, että paketti tukee muun Euroopan ja Suomen teollisuuden vientimarkkinoiden elpymistä ja rahoitusvakautta. Yksittäisen jäsenmaan voisi myös olla vaikea tehdä elpymistä tukevaa politiikkaa ilman yhdessä päätettyä näkymää ja suuntaa.
On hyvä huomata, että jos eduskunta ei hyväksy kokonaispakettia, kaatuu samalla EU:n monivuotinen rahoituskehys vuosille 2021–2027. Jos Suomi kaataa koko paketin, pitää myös EU:n budjettineuvottelut aloittaa uudelleen. Lienee aivan selvää, ettei muu Eurooppa kiittäisi siinä tilanteessa Suomea sovun kaatamisesta ja edessä voisi olla Suomelle tärkeiden rahoituskohteiden, kuten aluekehitystukien, leikkaus.
Eduskunnan äänestykseen tuleva kokonaisuus sisältää myös EU:n omien varojen järjestelmän kehittämisen. Uusina asioina ovat esimerkiksi EU:n ulkorajoille asetettavat hiilitullit sekä kansainvälisten digijättien verovälttelyyn puuttumaan pyrkivä digivero. Nämä ovat tärkeitä ja Vasemmiston pitkään ajamia aloitteita. EU:n ulkorajoille asetettavat hiilitullit voisivat estää hiilivuotoa, kannustaa muuta maailmaa päästövähennyksiin ja tasata globaalia kilpailua. Tämä auttaisi esimerkiksi suomalaista terästeollisuutta. Näillä uusilla omilla varoilla voitaisiin myös ehkäistä jäsenmaiden EU-jäsenmaksujen korotuspaineita. Ei ole Suomen edun mukaista, että globaalin talouden epäreiluihin piirteisiin puuttuvat ja EU:n taloutta vahvistavat uudet mekanismit heitettäisiin myös roskakoriin.
Moni pelkää, että elpymisväline ei ole kertaluonteinen. Tosiasia kuitenkin on, että elpymisväline on kertaluonteinen ratkaisu eikä tämän päätöksen perusteella menettelyä voi toistaa. Tietenkin poliittisesti asian voi halutessaan nähdä toisin ja toki tilanne tuo jälleen näkyväksi sen tosiasian, että yhteinen raha luo painetta yhteiselle finanssipolitiikan koordinaatiolle. Selvää on, että eurojärjestelmä kaipaa korjaamista ja talouspoliittinen ohjauskehikko uudistamista, jotta jäsenmaiden finanssipoliittinen liikkumavara voidaan turvata.
