Valtionvarainministeri Petteri Orpo (kok) sanoi viime viikolla, että ihminen ei ole desimaali ja että Kokoomus ei halua kirjata sitovaa vanhustenhuollon hoitajamitoitusta lakiin. Kokoomus oli kantansa kanssa yksin, kaikki muut puolueet näkivät, että desimaaleilla on merkitystä ja haluavat sitovan 0,7 hoitajamitoituksen lakiin. Eilen Kokoomus yritti luikerrella pois yksinäisestä nurkastaan sanomalla ettei vastusta muiden puolueiden ajamaa hoitajamitoitusta ja että he haluavat vanhustenhoitoon mitoituksen, joka ei ole numero. Ota sitten tästäkin selvää.
Desimaaleilla todellakin on väliä, desimaalit ovat hoitavia käsiä. Mitä vähemmän desimaaleja, sitä vähemmän hoitavia käsiä ja sitä heikompaa vanhushoivaa. Desimaaleista keskustellaan tänään eduskunnassa, kun käsittelyssä on opposition hallitukselle tekemän välikysymys vanhuspalveluista.
Vasemmistoliitto julkaisi tänään omat teesinsä vanhusten hoidon ja hoivan parantamiseksi. Oikeus arvokkaaseen vanhuuteen kuuluu kaikille. Tutustu 11 teesiimme: vasemmisto.fi/oikeus-arvokkaaseen-vanhuuteen-kuuluu-jokaiselle/
Suomalaisesta vanhustenhuollosta on viime aikoina puhuttu paljon julkisuudessa sen jälkeen, kun Valvira keskeytti Esperi Caren hoitoyksikön toiminnan vakavien puutteiden ja laiminlyöntien seurauksena. Selvää kuitenkin on, että ongelmat eivät ole uusia tai yllättäviä ja vanhustenhuollon laatuongelmat eivät koske vain Esperiä. Ongelmia on paljon myös erityisesti muilla isoilla kansainvälisten sijoittajien omistuksessa olevilla hoivajäteillä ja myös julkisesti tuotetussa vanhushoivassa on todettuja laatupuutteita. Puutteiden perussyy on hoitavien käsien puute, eli hoitohenkilökunnan vähyys suhteessa hoidettavien määrään ja hoitoisuuteen. Eli se desimaalien puute.
Nyt esiin tulleet ongelmat ovat looginen seuraus jatkuvista säästöistä, hintaa korostavista kilpailutuksista, palveluiden piirissä olevien hoitoisuuden kasvusta, hoivan siirtymisestä sijoittajien rahantekokoneiksi sekä heikosta valvonnasta. Nykyinen laatusuosituksen mukainen hoitajamitoitus 0,5 on liian alhainen, eikä sitä edes aina noudateta. Tämä kaikki on paikoin johtanut vanhusten hoivan laiminlyöntiin, aliravitsemukseen, huonoon hygieniaan, kunnon heikkenemiseen, viriketoiminnan puutteisiin ja hoitajien väsymiseen ja työpahoinvointiin. Kaikki vanhushoiva ei ole huonoa, mutta huonoa hoivaa on liian usein.
Sitova hoitajamitoitus ei yksistään ratkaise tietenkään mitään, jos sitä ei noudateta. Raportoituja ongelmia ovat esimerkiksi haamuhoitajat (työvuorolistaan merkityt kuvitteelliset työntekijät), osaamattomien hoitajien käyttö, sijaisten puute sekä hoitajamitoituksen tietoinen alittaminen ja kiertäminen. Hoitajat joutuvat esimerkiksi siivoamaan ja muuhun työhön käytetty aika on poissa hoivatyöstä, tai hoitajamitoitukseen on laskettu ei-hoitotyötä tekevää muuta henkilökuntaa. Tämän lisäksi on raportoitu huonoa johtamista, asenneongelmia, vanhusten rahastamista lisäpalveluilla ja hoitohenkilökunnan vaientamista näiden kertoessa puutteista.
Omavalvontaan perustuva valvontajärjestelmä on osoittautunut tehottomaksi ongelmiin puuttumisen kannalta, eikä viranomaisvalvonta ja palvelun järjestäjän eli kuntien kilpailutusosaaminen ja sopimustenvalvontakyky ole selvästi ollut riittävällä tasolla. Sitovan ja riittävän hyvän hoitajamitoituksen lisäksi tarvitaankin jämäkämpää valvontaa.
Puuttumisen kynnyksen tulee olla matalampi, hoivaa laiminlyöville toimijoille pitää määrätä riittäviä sanktioita ja toistuvasti laiminlyönteihin syyllistyneet pitää voida sulkea kokonaan pois toiminnasta. Viranomaisten tulee tehdä enemmän yllätystarkastuksia paikan päälle. Hoitajille ja omaisille pitää tarjota suora väylä, jonka kautta viranomaiselle voi ilmoittaa puutteista.
Kunnat ja hoivakotien asiakkaat maksavat yrityksille sovitusta laadusta. Kunnan pitää vaatia riittävän hyvää laatua, ja sen toteutumista pitää seurata. Palvelun järjestämisessä ensisijaista ei voi olla hinta, vaan laatu. Kuntien tulisi tuottaa nykyistä enemmän palveluita myös omana työnä ja mahdollistaa pienten paikallisten yritysten palvelutuotanto, sillä ei voi olla niin, että suomalaisten ikäihmisten hoiva on kansainvälisten sijoitusyhtiöiden käsissä.
Vanhustenhuollosta puhuttaessa on puhuttava myös rahasta. Suomalaisesta vanhustenhoivasta puuttuu muihin pohjoismaihin verrattuna miljardi euroa.
Talous on politiikkaa ja politiikka on arvoja. Arvot ratkaisevat, kevennetäänkö verotusta vai satsataanko vanhustemme hyvinvointiin. Rakennetaanko miljardiluokan kustannukset aiheuttava yritysten voitontavoittelua edistävä markkina-sote, vai turvataanko laadukkaat palvelut ja inhimillinen vanhuus kaikille.
Raha ei ratkaise kaikkea, myös asenteella ja työn organisoinnilla on väliä. Raha kuitenkin ratkaisee sen, kuinka paljon henkilökuntaa palkataan. Siksi vanhuspalveluiden laadusta puhuttaessa on puhuttava myös rahasta ja siitä, onko vanhustenhoivalla rahastamisessa tullut suomessa raja vastaan.
