Tänä vuonna minulla on ollut poikkeuksellisen paljon aikaa miettiä. Korona pysäytti keväällä koko Suomen, mutta minut pysäytti jo ennen sitä joulukuussa syntynyt lapsemme. Kesällä olemme viettäneet aikaa mökillä, jossa on kaupungin hälyn ulottumattomissa ollut rauhaa ajatella ja punnita elämän perusasioita. Etäisyys päivittäiseen eduskuntatyöhön on antanut mahdollisuuden katsoa poliittista elämää jossain määrin ulkopuolelta.
Valitettavan usein tuntuu, että ainoa nykymaailmaa ohjaava arvo on raha ja politiikka on pelkkää sanasotaa ja klikkiotsikoita. Elämän suojelu, yhteistyö ja yhteisvastuu ovat kuitenkin koronakeväänä kirkastuneita arvoja. Terveys ja ihmishenki nostettiin rahaa tärkeämmäksi arvoksi. Poliittinen järjestelmä kykeni yhteistyöhön. Ihmiset osoittivat käytöksellään konkreettisesti, että he välittävät muistakin kuin itsestään ja ovat valmiita kantamaan yhteisvastuuta pandemian kukistamisessa.
Vaikka suomalainen yhteiskunta on näyttänyt vahvuuksiaan, niin politiikan tarkastelu ulkopuolelta korostaa myös sen nurjia puolia. Vaikka korona palautti perusasioita hetkeksi politiikan keskiöön, niin valitettavan usein yhteiskunnallinen keskustelu ja päätöksenteko näyttäytyy julkisuudessa erilaisina kohuina ja riitoina varsinaisten asioiden painuessa taka-alalle. Kehityksestä voi klikkimedian ja somettumisen lisäksi syyttää politiikan toimijoita itseään. Politiikan kieli on koventunut, asiallisen keskustelun sijaan haetaan vastakkainasettelua ja julkisuuden pikavoittoja. Kansaa kiihotetaan ja jotkut ovat jopa valmiita riisumaan poliittisesti eri mieltä olevilta tai eri kansanryhmiltä heidän ihmisarvonsa.
Tietenkin yhteiskunnallinen keskustelu sisältää aina ristiriitoja ja erimielisyyksiä. Eri mieltä voi kuitenkin olla asiallisesti ja muita ihmisiä kunnioittavalla tavalla. Tämän toivoisi meidän jokaisen muistavan niin somekeskusteluissa kuin eduskuntasalissakin. Nimittäin ei ole vaikea kuvitella, mikä on nykyisen poliittisen keskustelun ja polarisaation kauhea päätepiste. Yhteiskunnalliseen keskusteluun tarvitaan enemmän kunnioitusta, empatiaa ja sananvastuuta. Vihan lietsonnan sijaan pitäisi miettiä, miten mahdollistetaan ihmisten onnellisuus.
Vauvaa hoitaessani olen miettinyt paljon sitä, millaisissa oloissa lapset kasvavat ja millaisen maailman me jätämme pienokaisille. Olen miettinyt sitä, kuinka paljon epäoikeudenmukaisuutta, väkivaltaa ja puutetta maailmaa mahtuu, ja miksi kaiken nykyisen tavarapaljouden keskellä niin moni lapsi joutuu elämään taloudellisen ja henkisen köyhyyden keskellä.
Lapsen myötä olen tullut myös entistä huolestuneemmaksi ympäristön tilasta. Toisaalta optimismiakin on herännyt, sillä korona osoitti, että hengen ja terveyden suojelemiseksi ihmiset ovat valmiita tekemään muutoksia. Kun ilmastonmuutos ja ekokatastrofi nyt uhkaa lastemme hyvän elämän edellytyksiä, niin toivottavasti kansalaiset, talouden toimijat ja poliitikot ovat valmiita tekemään myös ympäristön suojelemiseksi tarvittavia muutoksia. Materialististen arvojen rinnalle ja yli tarvitaan kestäviä arvoja, niitä, jotka ovat tänä keväänä meille kirkastuneet.
Olen miettinyt, millaisia arvoja ja millaista käytöstä haluan opettaa lapselleni ja miten saan ne hänelle opetettua. Lapsi valitsee tietenkin aikanaan itse, mihin uskoo ja minkä varaan elämänsä rakentaa. Esimerkin näyttäminen lienee paras tapa opettaa lasta ja myös poliittisen järjestelmän tulisi näyttää esimerkkiä muulle yhteiskunnalle. Elämän kunnioittaminen ja empatia, yhteistyö ja yhteisvastuu sekä oikeudenmukaisuus ovat arvoja, joiden mukaan on hyvä pyrkiä toimimaan niin omassa elämässä kuin politiikassakin.
Julkaistu Kalevamedian paikallislehdissä viikolla 32.
