KUKA HANNA SARKKINEN?


Olen 28-vuotias oululainen punavihreä kansanedustaja. Valmistuin filosofian maisteriksi Oulun yliopistosta keväällä 2014 pääaineenani aate- ja oppihistoria ja pitkänä sivuaineena hallintotiede. Toimin tällä hetkellä kansanedustajana, eduskunnan talousvaliokunnan jäsenenä, Oulun kaupunginvaltuutettuna, Pohjois-Pohjanmaan maakuntavaltuutettuna ja Vasemmistoliiton ensimmäisenä varapuheenjohtajana. Olen aiemmin työskennellyt opintojen ohessa myyjänä ja järjestösihteerinä. Vapaa-ajallani liikun ja luen.

Arvomaailmaltani olen vihreä vasemmistolainen. Politiikassa minulle tärkeää on taloudellisen ja yhteiskunnallisen tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden edistäminen ja ihmisten välisen solidaarisuuden tukeminen. Haluan kaventaa tulo- ja varallisuuseroja ja kehittää sellaista yhteiskuntaa, jossa ketään ei jätetä yksin eikä sorreta. Kehityksen pitää tapahtua maapallon kantokyvyn puitteissa, sillä hyvää elämää ei voi olla, jos maapallo tuhoutuu.

Sain huhtikuussa 2015 olleissa eduskuntavaaleissa upeat yli 9500 ääntä ja minut valittiin kansanedustajaksi. Politiikassa olen ollut mukana noin kahdeksan vuotta. Eduskuntavaaleissa vuonna 2011 sain yli 3200 ääntä. Eurovaaleissa keväällä 2014 keräsin yli 7100 ääntä.

HANNA TYKKÄÄ:

+ maksuton koulutus
+ vanhemmuuden kustannusten tasajako
+ progressiivinen verotus
+ joukkoliikenne
+ uusiutuva energia
+ tasa-arvoinen avioliittolaki
+ perustulo
+ yhtenäinen ja laadukas peruskoulu
+ työntekijöiden oikeudet
+ kierrätys
+ laadukkaat julkiset palvelut
+ vähemmistöjen oikeudet
+ työturvallisuus
+ pienyrittäjien aseman parantaminen
+ Pohjois-Suomen puolustaminen

HANNA EI TYKKÄÄ:

– veronkierto
– rasismi
– köyhien kyykytys
– nollatuntityösopimukset
– Nato
– saastuttaminen
– palveluiden yksityistäminen
– isot tuloerot
– ahneus
– sosiaali- ja terveyspalveluiden alasajo
– kulttuurin unohtaminen
– asunnottomuus
– koulutuksen eriarvoistuminen