Oikeus päättää omasta ruumista on ihmisoikeus – ja hyödyttää lopulta kaikkia

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok) ilmoitti tänään, että Suomi suuntaa 20 miljoonaa euroa lisätukea seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien edistämiseen kehitysmaissa. Mykkänen kertoi asiasta Brysselissä järjestetyssä  She Decides -konferenssissa, jossa itsekin olen paikalla.

Ulkoministeriön mukaan Suomen lisärahoitus suuntautuu esimerkiksi Somaliassa, Afganistanissa ja Keniassa tehtäviin kahdenvälisiin ohjelmiin, humanitaariseen apuun sekä […]

Hallitus pelaa sote-rulettia

Suomi tarvitsee sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamista, mutta Sipilän hallituksen käsissä vuosisadan suurin julkisten palveluiden uudistus on menossa pahasti metsään. Lukuisat asiantuntijat ovat varoittaneet, että palveluiden yksityistämiseen ja yhtiöittämiseen perustuva hallituksen sote-malli uhkaa tulla erittäin kalliiksi, niin rahallisesti kuin kansanterveydellisestikin.

Saumattomat ja sujuvat palveluketjut, perusterveydenhuollon vahvistaminen sekä terveyserojen kaventaminen olivat sote-uudistuksen […]

Kestävää kehitystä – jokaiselle

“Maapallo pystyy tyydyttämään kaikkien tarpeet, mutta ei kaikkien ahneutta.”

– Mahatma Gandhi
Gandhin sanoma tiivistää hyvin YK:n kestävän kehityksen agendan. Ihmiskunnan elämäntapoja, talousjärjestelmiä ja politiikkaa pitää muuttaa siten, että kaikkien ihmisten perustarpeet pystytään tyydyttämään rajallisten resurssien maailmassa. Mutta ahneutta ja ylikulutusta maailma ei kestä.

Eduskunta käsittelee tänään sitä, miten Suomi toteuttaa YK:n […]

Hanna liikkeellä

keskiviikko 18.1.
Aamuvuoro Oulun Herttakodissa

torstai 19.1.
klo 9–12 Kouluvierailu, ammattiopisto Luovi, Oulu
klo 13–14 Vierailu, Kiimingin eläkeläiset
klo 19 Iltama, Suvikulma, Pateniemi, Oulu

perjantai 20.1.
klo 12–13 Kouluvierailu, Ylikylän koulu, Kempele

lauantai 21.1.
klo 10 Kuhmon Vasemmiston vaalistartti, Kuhmon tori, mukana europarlamentaarikko Merja Kyllönen
klo 12 Sotkamon Vasemmiston vaalistartti, Sotkamon työväentalo
klo 14 Kainuulaisten kyselytunti, Kainuun Kansanpirtti, Kajaani
klo 18 […]

Uusi yritysvastuulaki on hukattu mahdollisuus

Globaalin talouden ja yritystoiminnan ihmis- ja ympäristövaikutuksista puhutaan paljon. Usein vastuuta vieritetään kuluttajien niskoille: heitä kehotetaan tekemään vastuullisia kulutusvalintoja.

Itse en usko, että globaalia taloutta saadaan kuntoon vain vastuullisella kuluttamisella. Tarvitaan myös yrityksiä sitovaa sääntelyä. Vastuullinen kuluttaminenkaan ei onnistu, ellei kuluttajilla ole riittävästi tietoa siitä, missä olosuhteissa tuotteet on valmistettu, […]

Köyhän joulu

Joulu on ihanaa aikaa ja erityisen ihanaa on viettää joulua perheen parissa. Etenkin lapsille joulu on yksi vuoden kohokohdista.

Monissa lapsiperheissä joulua kuitenkin odotetaan ahdistunein mielin: Miten rahat saa riittämään lahjoihin ja jouluruokaan? Miten lapsille pystyy tarjoamaan ikimuistoisen jouluelämyksen? Tänä jouluna näitä kysymyksiä mietitään yhä useammassa perheessä, sillä lapsiperheköyhyys on […]

35 miljardin euron laki

Eduskunta on viime viikkoina käsitellyt rahallisesti ehkä kaikkein merkittävintä lakia. Asia ei ole saanut juurikaan näkyvyyttä mediassa, vaikka kyseessä on yksi vuoden isoimmista asioista.

Tarkoitan tietysti hankintalakia. Hankintalaki määrittää julkisen sektorin ostojen ja hankintojen menettelytapoja ja periaatteita. Julkisten hankintojen vuosittainen arvo on noin 35 miljardia euroa ja hankinnat muodostavat noin […]

Valtion ei kannata myydä lypsäviä lehmiä

Viisaalla omistajapolitiikalla voidaan vaikuttaa positiivisesti työllisyyteen, talouden kehittämiseen ja modernisointiin, sekä tukea uusien alojen ja innovaatioiden syntyä. Tarvitaan fiksua, aktiivista ja suomalaista työtä tukevaa omistajuutta.

Suomen korkea osaaminen ja taloudellinen kehitys ovat seurausta tietoisista valinnoista panostaa koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä aktiiviseen elinkeinopolitiikkaan. Näin tulee toimia jatkossakin. Keinoja on aktiivisen […]

Hankintalakiuudistus jäi tavoitteistaan

Tiedote 8.12.2016

Vasemmistoliiton kansanedustaja Hanna Sarkkinen on pettynyt hankintalain uudistukseen. Eduskunta käsittelee parhaillaan lakiesitystä, joka määrittää pelisäännöt valtion ja kuntien ostoille, joita tehdään vuosittain kymmenien miljardien arvosta.

– Uudistus sisältää paljon hyviä asioita. Esimerkiksi pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuudet osallistua kilpailutuksiin paranevat ja sosiaalisesti ja ympäristöllisesti vastuullisten hankintojen tekeminen helpottuu jossain […]

Hyvää itsenäisyyspäivää

Puheeni Vantaan Vasemmiston itsenäisyyspäiväjuhlassa

Hyvät ystävät,

Olemme kokoontuneet tänne Vantaalle juhlimaan Suomen itsenäisyyttä. Suomi julistautui itsenäiseksi 6.12.1917 ja täyttää tänään kunnioitettavat 99 vuotta. Ensi vuonna tuleekin täyteen täysi sata ja luvassa on juhlallisuuksien täyttämä vuosi.

99 vuotta sitten Suomi oli itsenäistymisen lisäksi matkalla kohti sisällissotaa. Sisällissota, veljessota, punakapina – millä nimellä sitä […]