Jyväskylässä 1.5.2018

 

Sata vuotta sitten Suomessa elettiin synkkiä aikoja. Käynnissä oli yksi Euroopan verisimmistä sisällissodista. Terroria harjoittivat molemmat osapuolet ja ruumiskasat kasvoivat.

Sisällissota oli politiikan epäonnistuminen. Kun politiikka epäonnistuu, alkaa väkivalta.

Mikä oli se poliittinen ja yhteiskunnallinen epäonnistuminen, joka johti sisällissotaan? Sisällissodan taustasyitä on monia, mutta tärkeinä syinä lienee yhteiskunnan syvä eriarvoisuus, yhteiskunnallinen vastakkainasettelu ja propaganda, demokraattisten instituutioiden ja valtiorakenteen heikkous, köyhyys ja nälkäkin.

Tokikaan sisällissodan tapahtumia ei voi tarkastella irrallaan kansainvälisistä kehityskuluista, Venäjän vallankumouksesta ja ensimmäisestä maailmansodasta. Jo silloin muun maailman tapahtumat vaikuttivat ja heijastuivat Suomeen. Umpiossa ei eletty silloinkaan.

Poliittisia epäonnistumisia tapahtui myös sisällissodan jälkeen. Kiihkomielelle ja kostomentaliteetille annettiin valta. Hävinneitä teloitettiin ilman oikeudenkäyntiä: miehiä, mutta myös naisia ja lapsia. Sodan hävinnyt punainen osapuoli sullottiin vankileireille, jossa iso osa kuoli nälkään, tauteihin ja teloituksiin. Poliittiset oikeudet riisuttiin ja ihmisiä syrjittiin pitkään.

 

Meidän tämän ajan ihmisten ja yhteiskunnallisten vaikuttajien on tärkeä käsitellä ja muistaa vuoden 1918 tapahtumia ja myös oppia niistä. Sisällissota on osa kansallista historiaamme ja kollektiivista muistiamme. Sitä ei saa unohtaa.

Meidän on muistattava, jotta voimme oppia. Meille tämän ajan ihmisille tärkein oppi lienee se, että eriarvoisuuden ja köyhyyden torjuminen, yhteiskunnallisen tasa-arvon edistäminen, demokraattisten prosessien kunnioittaminen, oikeusvaltion puolustaminen, vuoropuhelun käyminen, keskinäisen kunnioituksen vahvistaminen sekä vihapuheen torjuminen ovat avaimia rauhan edistämiseen ja väkivallan torjumiseen ja hyvän yhteiskunnan rakentamiseen, myös tässä ajassa ja tulevaisuudessa.

 

Vappu on suomalaisen työn päivä, työväen juhlapäivä. Tänään juhlitaan siivoojia, lähihoitajia, opettajia, asiantuntijoita, kaupankassoja, insinöörejä, puutarhureita, putkiasentajia, rakennustyöläisiä, sihteerejä, koodareita, paperityöläisiä ja kaikkia, jotka työllään maailmaa rakentavat. Mutta juhlikaamme myös omaishoitajia, pienten lasten vanhempia ja vapaaehtoistyöntekijöitä, jotka tekevät arvokasta työtä yhteiskunnassa ilman palkkaa. Ei unohdeta myöskään pienyrittäjiä, jotka itsensä työllistämällä ansaitsevat leipänsä, usein kapean sellaisen. Työn päivänä on hyvä muistaa myös työttömiä, ihmisiä jotka haluaisivat mielekästä työtä, mutta eivät sitä syystä tai toisesta saa.

Juhlimisen lisäksi on hyvä pohtia työn muutosta. Työn sisältö ja tekemisen tavat muuttuvat. Pätkä- ja silpputyöt ovat arkipäivää monelle. Joillekin se on oma valinta, toisille pakkopullaa. On pyrittävä pitämään yllä turvattuja työsuhteita mutta on myös tunnustettava työn muutos, ja luotava turvaverkkoja muuttuville työmarkkinoille.

Joustava perusturva, perustulo, on tulevaisuuden ratkaisu. Sosiaaliturvaa on uudistettava siten, että luo turvaa myös pätkä- ja silpputyöntekijöille ja siten, että se kannustaa työntekemiseen kaikissa olosuhteissa. On kestämätöntä, että keikkatyön vastaanottaminen voi aiheuttaa sosiaaliturvan viivästymisen pitkäksi aikaa, tai että osa-aikatyö leikkaa sosiaaliturvaa niin jyrkästi. Tasoltaan riittävä perustulo toisi turvaa epävarmoilla työmarkkinoilla, ja se myös kannustaisi ihmisiä kokeilemaan ja yrittämään uusia asioita. Perustuloa ei voi saavuttaa hetkessä, mutta sitä kohti pitäisi edetä yhdistämällä perusturvaetuuksia ja joustavoittamalla sosiaaliturvaa.

Perustulon suuntaan eteneminen on tulevaisuuden sosiaalipolitiikkaa. Mutta mitä tekee Sipilän hallitus? Se lisäsi työttömyysturvan vastikkeellisuutta ns. aktiivimallilla. Kyse ei oikeasti ole mistään aktiivimallista, vaan työttömyysturvan leikkurista ja työttömien kyykyttämisestä. Menneisyyden työmarkkinapolitiikkaa edustaa myös hallituksen päätös heikentää irtisanomissuojaa ja sallia alle 30-vuotiaiden perusteettomat määräaikaisuudet.

Työehtojen heikentäminen on askel kauas menneisyyteen. Hallituksen työmarkkinapolitiikka on niin 1800-luvulta! Ei mikään maa lisää hyvinvointia polkemalla työntekijöiden oikeuksia, sillä osaava, motivoitunut, hyvinvoiva ja koulutettu työvoima on talouden ja yritysten suurin voimavara, osaamisperusteisen talouden ja pienen maan merkittävin tuotannontekijä. Siihen pitää panostaa!

 

Seuraavat eduskuntavaalit ovat ratkaisevan tärkeät suomalaisen työelämän kehittämisen kannalta. Seuraavissa vaaleissa määritellään, kääntyykö Suomi kohti menneisyyttä jossa työntekijällä ei ole suojaa eikä kunnon sosiaaliturvaa, vai kehitämmekö maatamme työntekijöitä arvostavana hyvinvointivaltiona.

Oikeistopuolueissa kytee halu murtaa työehtosopimusten yleissitovuus. Tämä tavoite puetaan usein hyvältä kuulostavan jousto-puheen tai paikallisen sopimisen kaapuun. Tällä kaudella on jo kikytetty, lyhennetty ansiosidonnaista, leikattu peruspäivärahan tasoa, pidennetty koeaikaa, säädetty työttömiä kurittava aktiivimalli sekä päätetty heikentää irtisanomissuojaa ja helpottaa perusteettomia määräaikaisuuksia. Seuraava looginen askel porvaripolitiikassa on poistaa perälaudat, jotka määrittelevät palkkausta, purkaa yleissitovuus. Jos oikeisto voittaa vaalit, on todennäköisenä seurauksena suomalaisen työn ja työehtojen halpamyynti. Siksi on tärkeää, että Vasemmistopuolueet menestyvät vaaleissa!

 

Me tarvitsemme työelämäuudistuksia, mutta emme sellaisia uudistuksia, joita oikeistopuolueet meille tarjoilevat. Työehtojen heikennysten ja palkkojen polkemisen sijaan, me tarvitsemme työehtosopimusten rinnalle lakisääteisen minimipalkan, hoivavastuuta jakavan ja joustavuutta lisäävän perhevapaauudistuksen 6+6+6 mallin mukaisesti, sekä ammattiliittojen joukkokanneoikeuden, jonka avulla työelämän epäkohtia voidaan parantaa yhdessä.

Lisäksi meidän tulee nostaa yhteiskuntapolitiikan agendalle jälleen kysymys työn jakamisesta. Kun työn tuottavuus kasvaa, on luonnollista, että osa siitä ohjataan työajan lyhentämiseen. Tuottavuus on sadassa vuodessa kasvanut valtavasti, mutta silti olemme kiinni 8-tunnin työaikanormissa. Työajan lyhentäminen voisi olla vastaus liian yleisiin työssäjaksamisongelmiin ja työn ja perheen yhteensovittamisen haasteisiin. Työn jakaminen voisi myös helpottaa työttömyyttä. On mieletöntä, että kasaamme työn yksille, kun toiset ovat kokonaan ilman. Työn jakaminen nousee entistä keskeisemmäksi kysymykseksi, jos automatisaatio tulevaisuudessa hävittää yhä enemmän työtä. Työajan lyhentäminen voisi edetä kokeilujen kautta, yleisen työajan lyhentämispolun kautta, vapaaehtoisten lyhennysten ja joustojen kautta tai esimerkiksi vuorotteluvapaajärjestelmän parantamisen avulla.

On aika esittää työelämää myönteisesti muuttavia uudistuksia!

 

Vappu on myös opiskelijoiden karnevaali, opiskeluvuoden kohokohta. Hallituksen koulutuspolitiikassa ei kuitenkaan ole paljoa juhlittavaa. Tikulla silmään joka vanhoja muistelee, mutta koulutuspetos – never forget.

Koulutus ja sivistys tarvitsee arvonpalautuksen. Sivistys on itseisarvo, sillä mitä on ihminen ja ihmisten yhteiskunta ilman sivistystä? Koulutuksen yleissivistävä merkitys on äärimmäisen tärkeää ajassa, jossa jopa maailman vaikutusvaltaisin mies twiittailee höpö-juttuja.

Kuitenkin koulutuksella on myös suuri välineellinen arvo. Suomen talous on täysin riippuvainen osaamisesta ja koulutuksesta, ja koulutukseen panostamisen ansiota on paljon hyvinvoinnistamme. Siihen nähden on ihmeellistä, kuinka pientä palkkaa varhaiskasvatuksen ja koulujen työntekijät saavat ja kuinka nimenomaan koulutuksesta on huolettomasti viime vuosina leikattu. Koulutus- ja tutkimusleikkaukset tulevat vielä maksamaan meille kalliisti.

 

Työntekijöiden, vähävaraisten, päähän potkittujen ja tavallisten tallaajien puolustaminen ja tasa-arvoisemman sivistysyhteiskunnan rakentaminen ei saa olla vain puolustustaistelua. Meillä pitää olla myös kehittämisvisioita ja ideoita paremmasta yhteiskunnasta. Sillä uudistuksia Suomi tarvitsee. Se mikä toimi eilen, ei välttämättä toimi huomenna. Tulevaisuuden kuvien ei tarvitse olla vain synkkiä. Sana ”uudistus” saa monille karvat pystyyn, sillä oikeistolle uudistus merkitsee lähes aina köyhien kyykyttämistä. Me emme kuitenkaan saa antaa tulevaisuutta oikeiston yksityisomaisuudeksi!

 

Suomi tarvitsee sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamista. Uudistusta ei kuitenkaan pidä tehdä kansainvälisten terveysjättien pillin mukaan, vaan kansanterveys ja kansantalous edellä. Suomi tarvitsee koulutusjärjestelmän remonttia. Remontti ei kuitenkaan saa merkitä sivistysarvojen unohtamista, vaan laadun parantamista ryhmäkokoja pienentämällä ja tasa-arvon lisäämistä oppivelvollisuusiän pidentämisellä. Suomi tarvitsee paremman sosiaaliturvajärjestelmän. Sosiaaliturvan uudistus ei kuitenkaan saa tarkoittaa köyhien aseman heikkenemistä, vaan tavoitteena tulee olla tasoltaan parempi ja joustavampi järjestelmä.

Suomi tarvitsee myös päästövähennyksiä ja ekologista rakennemuutosta. Sen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa perunakuoppaan kaivautumista, vaan se voi merkitä uudenlaisia mahdollisuuksia ja talouden suuntaamista tavarasta palveluihin. Elämänlaadun hakemista aidoista kokemuksista kerskakulutuksen sijaan. Kaikki muut yhteiskunnalliset ponnistelumme ovat lopulta turhia, jos emme pysty ratkaisemaan ekologista kriisiä, joka ilmenee ilmastonmuutoksen lisäksi luonnon monimuotoisuuden romahtamisena, lajien sukupuuttoaaltona, maan ja merien roskaantumisena, ravintoketjujen myrkyttymisenä ja resurssien hupenemisena. Meillä on vain yksi maapallo.

 

Moni positiivinen uudistus ja ehdotus torjutaan sanomalla, että rahaa ei ole. Kuitenkin rahaa riittää yritystukiin. Rahasta ei ole pulaa, kun jaetaan veronkevennyksiä rikkaille. Suomi ei ole köyhä eikä kipeä, kun aseita ostetaan. Piikki on auki, kun tehdään terveysjättien taskut täyttävää sote-uudistusta.

Kyse onkin oikeasti valinnoista. 2000-luvun Suomi on rikkaampi kuin koskaan. Raha ja resurssit tietenkin rajoittavat poliittista päätöksentekoa, mutta hyvin usein kyse on asioiden priorisoinnista. Ja priorisoinnin taustalla ovat arvot.

Nykykeskustelua seuraamalla tulee miettineeksi, olisiko kansaneläkejärjestelmää, lapsilisiä, peruskoulua ja terveydenhuoltoa ikinä rakennettu tähän maailmanaikaan? Tuskin.

Nämä kaikki paljon nykyistä köyhemmän Suomen rakentamat upeat sosiaaliset innovaatiot ovat kuitenkin osoituksia siitä, että hyvinvointiin, tasa-arvoon ja osaamiseen panostaminen on mahdollista. Ja että ne maksavat itsensä takaisin myös rahassa. Suomen päättäjillä on ollut kanttia tehdä hyviä uudistuksia, ja samaa kanttia tarvitaan nytkin.

 

Maailmassa on kyllä rahaa, mutta se jakaantuu epätasaisesti. Maailman kahdeksan rikkainta miestä omistaa enemmän kuin köyhin 3,6 miljardia ihmistä. Siis kahdeksan omistaa enemmän kuin 3,6 miljardia.

Viime vuosina pääomatulojen määrä suhteessa palkkatuloihin on kasvanut myös Suomessa. Jos haluamme löytää riittävästi rahaa hyvinvointipalveluiden rahoittamiseen ja positiivisiin uudistuksiin, tulee katse kääntää myös pääomiin ja rakenteisiin.

Veroparatiisit, veronkierto ja aggressiivinen verosuunnittelu vääristävät taloutta ja heikentävät julkistalouden rahoituspohjaa. Suomen ja EU:n asialistan kärjessä tulee olla veroparasiittien nujertaminen. Yhteiseurooppalaiset säännöt ja minimit suuryritysten ja pääomien verottamiselle ovat tarpeet, sillä nyt suurpääoma kilpailuttaa maita toisiaan vastaan. Ja se on kisa kohti pohjaa.

Myös kotimaisessa pääomaverotuksessa on korjattavaa. Pääomat tulee saattaa saman progressiivisen verotuksen piiriin kuin muutkin tulot. Yhteiskunta ja yhteiskuntamoraali ei kestä suurten pääomatulojen aliverotusta.

Koska raha on valtaa, merkitsisi rahan tasaisempi jakautuminen maailmassa myös vallan tasaisempaa jakautumista. Kansanvalta ei todella voi toteutua maailmassa, jossa yksillä on kaikki ja toisilla ei ole mitään.

 

Seuraavissa eduskuntavaaleissa me tarvitsemme hallituksen, joka ei riko hyvää, vaan rakentaa vielä parempaa. Me tarvitsemme hallituksen, joka ymmärtää koulutuksen ja sivistyksen merkityksen. Me tarvitsemme hallituksen, joka purkaa eriarvoisuutta ja köyhyyttä ja edistää tasa-arvoa. Me tarvitsemme hallituksen, joka kehittää modernia työelämää eikä turvaudu 1800-luvun oppeihin. Me tarvitsemme hallituksen, joka kunnioittaa ihmisoikeuksia. Me tarvitsemme hallituksen, joka edistää rahan ja vallan oikeudenmukaisempaa jakautumista maailmassa. Sellainen hallitus voi rakentua vain punavihreälle pohjalle ja sitä varten, me tarvitsemme punavihreää yhteistyötä.

 

Näin lopuksi haluan puhua teille solidaarisuudesta. Solidaarisuus merkitsee maailmanlaajuista kunnioitusta ihmisyyttä kohtaan. Ihmisten yhteisvastuuta ja yhteenkuuluvuutta, joka ylittää kaikki rajat ja ihmisten väliset eroavaisuudet.

Sana voi joidenkin korvaan kuulostaa vanhanaikaiselta, kuitenkin solidaarisuutta me tarvitsemme tänä päivänä ja tässä yhteen kietoutuneessa maailmassa. Kaikki maailman ihmiset ovat lopulta samassa veneessä. Solidaarisuutta kaivataan kipeästi ajassa, jossa ihmisoikeuksien puolustaminen leimataan ääriajatteluksi.

Vasemmistoliike ja työväenliike ei voi olla muukalaisvihamielinen tai kapeakatseinen, eikä hyväksyä sitä, että jakolinjoja rakennetaan ihmisten välille esimerkiksi kansallisuuden, uskonnon, seksuaalisuuden tai sukupuolen perusteella. Meidän on väsymättä taisteltava tasa-arvon, vapauden ja itsemääräämisoikeuden puolesta, kaikkien ihmisoikeuksien toteutumisen puolesta. Sitä on solidaarisuus käytännössä.

Ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa puolustamalla, köyhyyttä ja eriarvoisuutta poistamalla ja oikeudenmukaista yhteiskuntaa ja työelämää rakentamalla me voimme varmistaa, ettei se, mikä Suomessa koettiin sata vuotta sitten vuonna 1918, toistu enää koskaan.

Hyvää vappua!

Kommentit

kommenttia