Seksi ilman suostumusta on raiskaus, ja raiskaus jättää uhriin syviä haavoja, vaikka siinä ei olisi käytetty nyrkkejä. Eduskunnassa on tänään lähetekeskustelussa eduskunnan naisverkoston lakialoite, jossa ehdotamme suostumuksen puutteen lisäämistä raiskauksen tunnusmerkistön ensisijaiseksi määritelmäksi rikoslakiin.

Nyt laki lähtee ensisijaisesti siitä, että raiskauksessa on käytetty muuta väkivaltaa tai uhattu väkivallalla. Raiskauksen määritteleminen ensisijaisesti suostumuksen puutteen kautta vastaa nykyaikaista ihmisoikeusajattelua ja kunnioittaa jokaisen ihmisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Seksi vastoin toisen tahtoa on jo itsessään seksuaalista väkivaltaa, raiskaus.

Lain muutos selkeyttäisi nykytilaa ja lähettäisi voimakkaan viestin. Suostumuksen puutetta arvioidaan käytännössä jo nykyisellään oikeudessa, mutta koska suostumusta ja suostumuksen puutetta ei ole tuotu laissa selkeästi esiin, oikeudenkäyttö on epävarmaa ja uhrin oikeusturva saattaa vaarantua.

Periaatteessa rikoslain raiskauspykälän toinen momentti sisältää jo myös suostumusperustaista määrittelyä. Tämän toissijaisen tunnusmerkistön mukaan raiskauksesta tuomitaan myös se, joka käyttämällä hyväkseen sitä, että toinen tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia on kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan, on sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan. Kirjoitusasu on monimutkainen ja tiukasti luettuna säännös asettaa lähtökohdaksi, että uhrin oletetaan puolustautuvan raiskaajalta. Momentin tulkinta on ollut häilyvää ja lakia tulisi selkeyttää siten, että ilman toisen suostumusta tapahtuva sukupuoliyhteys on aina raiskaus.

Oikeudessa on saatettu esimerkiksi tulkita, että kun uhri ei ole lamaantumisen tai pelon takia vastustellut, on hän alistumalla suostunut. Esitetty muutos ei muuttaisi oikeudenkäyttöä merkittävästi, mutta se selkeyttäisi sitä ja joissain tapauksissa voisi suojata uhreja paremmin ja vastata paremmin yleistä oikeustajua.

Lakia täytyy muuttaa, sillä se ei vastaa käsitystä seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta. Oletuksena ei voi olla, että toisen ihmisen ruumis (yleensä naisen) on käytettävissä seksiin, ellei kohde vastustele riittävästi. Lain lähtökohdan täytyy olla, että toisen vartalo ei ole automaattisesti seksin kohde vaan seksiin tarvitaan molempien osapuolten halu ja yhteisymmärrys. Siksi raiskauksen määritelmä tulee sitoa ensisijaisesti suostumuksen puutteeseen.

Aloitetta on vastustettu toteamalla, että raiskauksen ankkuroiminen suostumuksen puutteeseen on tosielämän tilanteille vieras lähtökohta. Itse en näe asiaa niin, sillä molemminpuolisen suostumuksen tulee olla seksuaalisen kanssakäymisen itsestään selvä lähtökohta. Suostumuksen voi ilmaista inhimillisessä vuorovaikutuksessa sanoin tai teoin, ei siihen tietenkään sopimuskaavakkeita tarvita. Ihmisiä ei pidä aliarvioida, kyllä ihmiset tietävät onko toinen halukas seksiin. Jos ei ole varma, onko toinen halukas niin silloin pitää kysyä ja varmistaa. Seksiin toisen kanssa ei riitä vain oma halu, tarvitaan molemminpuolinen yhteisymmärrys.

On esitetty myös huolia, että lakimuutos lisäisi perusteettomia raiskausilmoituksia. Tätä vakavampi huoli on, että nykyisin raiskauksista suuri osa jää piilorikollisuudeksi, koska siitä ei ilmoiteta. Perusteettomat ilmoitukset mistä tahansa rikoksesta ovat toki mahdollisia nytkin. Perusteettomat raiskausilmoitukset tuskin juuri lisääntyisivät. Väärä ilmianto on myös rikos. Pelottelut siitä, että raiskausilmoituksia saatettaisiin tehdä aamulla kun tulee katumapäälle yöllä yhteisymmärryksessä harrastetusta seksistä, ovat myös erikoisia. Tapahtunutta arvioidaan oikeudessa totta kai tapahtumahetken olosuhteiden valossa.

Suostumusperusteista raiskausmääritelmää on vastustettu myös näyttövaikeuksien vuoksi. On totta, että raiskausrikoksissa näytön saamiseen liittyy nykyisinkin haasteita. Tilanne tuskin merkittävästi muuttuisi, vaikka lakia muutettaisiinkin suostumuksen puutteen suuntaan. Seksuaalirikosoikeudenkäynneissä arvioidaan muun muassa lääketieteellistä näyttöä, todistajien kertomuksia niin tapahtumista kuin esimerkiksi niiden jälkeisistä tapahtumista, sekä asianomistajan ja vastaajan omien kertomusten uskottavuutta, johdonmukaisuutta ja yksityiskohtaisuutta. Näyttökynnys ei seksuaalirikoksissa ole alempi kuin muissa yhtä vakavissa rikoksissa.

Lakialoite ei ole muuttamassa rikosoikeuden ja oikeusvaltion perusteita. Tekijän syyttömyysolettama ja syytetyn oikeusturvan varmistaminen ovat painavia ja tärkeitä periaatteita.

Raiskauksen tunnusmerkistön sitomista suostumuksen puutteeseen ovat edellyttäneet esimerkiksi naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen Istanbulin sopimus, YK:n naisten oikeuksien komitea, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntö, Amnesty International ja useat naisjärjestöt. Muutosta ovat julkisuudessa tukeneet monet kotimaiset oikeusoppineet. Perustuslakivaliokunta totesi jo vuonna 2014, että suostumusperusteinen kirjoittamistapa korostaisi raiskauksen luonnetta seksuaalisen itsemääräämisoikeuden ja ihmisoikeuden loukkauksena, ja jatkossa olisi arvioitava mahdollisuuksia kehittää raiskauksen tunnusmerkistöä tähän suuntaan.

Suostumusperusteinen määritelmä on käytössä muun muassa Englannissa ja Saksassa. Lainmuutosta valmistellaan parhaillaan Ruotsissa. Suomi voisi ottaa lainsäädännön uudistamisessa mallia ja oppia muista maista, joissa suostumusperusteinen lähestymistapa on jo käytössä.

Mikään uusi tai vieras käsite suostumus ei kuitenkaan meilläkään ole. Jo nykyisin niin seksuaalirikosten kuin erilaisten muiden tekojen yhteydessä arvioidaan suostumuksen olemassaoloa. Nyt on aika tehdä suostumusperustaisuudesta lain lähtökohta.

Tarvitsemme lain, joka asettaa jokaisen ihmisen seksuaalisen itsemääräämisoikeuden etusijalle.

Kommentit

kommenttia