EU etsii parhaillaan suuntaansa. Unionin keskuudessa mietitään nyt, mihin suuntaan integraatiota viedään ja millainen on tulevaisuuden Euroopan unioni. EU:ssa on paljon korjattavaa, mutta on siinä paljon hyvääkin. Olen kuitenkin huolissani siitä, millaisia suuntia ja piirteitä EU:n kehitys on saamassa.

Itse näen, että EU:ssa tulisi vahvistaa yhteistä työtä erityisesti veronkiertoa ja haitallista finanssikeinottelua vastaan. Lisäksi tulee vahvistaa ympäristönsuojelun ja ilmastonmuutoksen vastaista työtä sekä työtä vahvemman sosiaaliturvan, työllisyyden ja hyvinvointipalveluiden turvaamiseksi kansalaisille. Tämän lisäksi tulisi hakea yhteisiä, humaaneja ratkaisuja siirtolaiskysymyksiin. Sillä näihin kysymyksiin liittyvät myös EU:n haasteet.

Näiden asioiden hoitamisen sijaan EU:n piirissä ollaan nyt menossa vauhdilla sotilaallisen yhteistyön syventämiseen. EU:n budjettia halutaan ryhtyä käyttämään aseiden ostoon. En usko, että sillä ratkaistaan Euroopan ongelmia – asevarustelu ei yleensä enteile mitään hyvää. Näin ei myöskään lisätä rauhaa ja turvallisuutta, vaan lisätään aseteollisuuden voittoja ja kiihdytetään varustelukilpailua.

Yhteiset eurooppalaiset investointiohjelmat tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan voivat olla järkeviä, sillä esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillintä ja luonnonvarojen ylikäytön lopettaminen edellyttävät sellaisia valtavia rakenteellisia muutoksia, joissa Euroopan laajuiset julkiset investointiohjelmat ovat tarpeellisia. EU-investointiohjelmat mahdollistavat osaltaan eurooppalaista elinkeinopolitiikkaa. Pidän kuitenkin ongelmallisena tilannetta, jossa tämän kaltaista eurooppalaista yhteistyötä toteutetaan ensisijaisesti sotilaallisista lähtökohdista käsin. Vaikka Suomen hallitus on vastustanut monia järkeviä EU:n kehittämistoimenpiteitä, kuten yritysverokilpailun ehkäisemistä, niin yllättäen Sipilän hallitus kannattaakin innolla EU:n militarisointia ja EU:n budjettivarojen ohjaamista sotateollisuudelle.

Tilanne, jossa EU:n yhdentymistä viedään eteenpäin sotilaallisen integraation keinoin, perustuu vääränlaiseen ymmärrykseen siitä, mitä arvoja unionin tulisi edustaa ja edistää. EU:n militarisointi ei ratkaise todellisia ongelmia, jotka liittyvät esimerkiksi työttömyyteen, epätahtiseen aluekehitykseen ja unionin legitimiteettikriisiin. Keskittyminen sotateollisen kompleksin kasvattamiseen on väärä suunta unionin kehitykselle. Ehdotus, jota Suomikin kannattaa, tarkoittaisi käytännössä sotavarusteluun menevien rahavirtojen kasvattamista, kun kansallisten puolustusbudjettien lisäksi myös EU:n budjettia aletaan käyttää asevarusteluun. Se raha on sitten pois muusta toiminnasta.

Sotilaallisen varustelun kiihdyttäminen ei myöskään vastaa Euroopan keskeisiin turvallisuusuhkiin ja epävakautta lisääviin tekijöihin, kuten ilmastonmuutokseen, väestön eriarvoisuuteen, työttömyyteen, köyhyyteen, terrorismiin tai paljolti näistä syistä kasvaviin pakolais- ja siirtolaismääriin. Jäsenmaiden välisen turvallisuusyhteistyön kehittäminen esimerkiksi terrorismin torjunnassa on kannatettavaa.

Puolustushankintojen ja puolustuskykyjen yhteiskehittäminen on järkevää, jos jäsenmaat sitä haluavat ja näkevät sen itselleen hyödylliseksi. Tämän tulee aina tapahtua jäsenmaiden vapaaehtoisuuden ja tapauskohtaisen harkinnan pohjalta. Hankintayhteistyön ja muun kehitystoiminnan rahoituksen tulee tulla niihin osallistuvilta jäsenmailta, ei EU:n yhteisestä budjetista. EU:n yhteisiä varoja ei tule suunnata sotateollisuuden pönkittämiseen ja asevarusteluun.

Suurin osa unionin jäsenmaista kuuluu myös sotilasliitto Natoon. Suomi, Ruotsi, Itävalta ja Irlanti ovat puolestaan valinneet liittoutumattomuuden. EU:n puolustusyhteistyötä ja sen syventämistä pohdittaessa on tärkeää, että Euroopan unioni ja Nato pidetään toisistaan erillään, sillä niiden perusajatukset lähtevät aivan eri pohjalta. Nato on sotilasliitto, joka luottaa puolustuksessaan asevarusteluun. Unionin yhdentyminen on puolestaan lähtenyt taloudesta. EU:n turvallisuuskäsitys on laaja ja turvallisuuden vahvistamiseen nähdään olevan muitakin keinoja kuin aseet.

EU:ta koossa pitävä voima ei voi olla sotilaallinen – EU:han on nimenomaan ollut menestyksekäs rauhanprojekti, joka on osaltaan lisännyt vakautta Eurooppaan. EU:n vahvuus on aina ollut siinä, että se tuottaa turvallisuutta muilla keinoin kuin asevaraisesti: EU:lle myönnettiin vuoden 2012 Nobelin palkinto nimeen omaan rauhan, sovinnon, demokratian ja ihmisoikeuksien edistämisestä Euroopassa. Militarisoiminen sopii huonosti rauhan nobelistille.

Kommentit

kommenttia