Globaalin talouden ja yritystoiminnan ihmis- ja ympäristövaikutuksista puhutaan paljon. Usein vastuuta vieritetään kuluttajien niskoille: heitä kehotetaan tekemään vastuullisia kulutusvalintoja.

Itse en usko, että globaalia taloutta saadaan kuntoon vain vastuullisella kuluttamisella. Tarvitaan myös yrityksiä sitovaa sääntelyä. Vastuullinen kuluttaminenkaan ei onnistu, ellei kuluttajilla ole riittävästi tietoa siitä, missä olosuhteissa tuotteet on valmistettu, tai miten yritykset ovat esimerkiksi maksaneet veronsa.

Tätä tietotarvetta on nyt onneksi lähdetty paikkaamaan EU:ssa. Suomessa kirjanpitolain muutoksella pantiin juuri täytäntöön EU-direktiivi koskien suuryrityksiltä vaadittavaa yhteiskuntavastuuraportointia.

Direktiivin tavoitteena on parantaa suuryritysten toiminnan avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja vastuullisuutta ympäristö- ja ihmisoikeusasiasoissa kaikkialla missä ne toimivat. Eduskunta käsitteli kirjanpitolain muutosta viime viikolla.

Laki jäi valitettavan vajavaiseksi, eikä se tule riittävästi lisäämään suuryrityksiltä vaadittavaa yhteiskuntavastuuraportointia Suomessa. Sipilän hallituksen hallitusohjelmassa sanotaan, ettei yrityksille lisätä tarpeettomasti hallinnollista taakkaa.  Tällä perusteella yhteiskuntavastuuraportoinnin laajuus ja sisältö jäivät hallituksen lakiesityksessä suppeaksi, eikä laki edistä riittävästi yritystoiminnan avoimuutta ja vastuullisuutta. Kuten usein, tiukkojen sitovien normien sijaan paljon jää yritysten vapaaehtoisuuden varaan.

Suomessa raportointivelvoite koskee vain noin sataa suurinta pörssiyritystä. Rajaus on aivan liian suppea.  Raportointivelvoitteen säätäminen yritysmuodon mukaan on myös mielivaltaista. Yrityksen ihmisoikeus- tai ympäristöriskien ja vaikutusten kannalta ei ole merkitystä sillä, onko yhtiö listattu pörssiin vai ei.

Esimerkiksi päivittäistavarakaupan alalla Kesko on pörssiyhtiö, mutta S-ryhmä ei. Yhtiöt toimivat samalla toimialalla, samoissa maissa ja niiden yritystoimintaan liittyvät riskit ja vaikutukset ovat samanlaiset. On mielivaltaista säätää Keskolle yhteiskuntavastuu-raportointivelvoite ja olla säätämättä sitä S-ryhmälle. Tämän voi myös katsoa asettavan kilpailevia samanlaisia yhtiöitä eriarvoiseen asemaan.

Soveltamisala tulisi laajentaa Suomessa koskemaan kaikkia listaamattomia ja listattuja suuryrityksiä. Velvoitteen ei voi katsoa aiheuttavan perusteetonta hallinnollista taakkaa monille yrityksille, sillä yhteiskuntavastuu-raportointivelvoite on joustava sillä tavoin, että raportoinnin laajuus ja yksityiskohtaisuus riippuu yrityksen asianmukaisesti arvioimista potentiaalisista ihmisoikeus- ja muista vaikutuksista. Raportointivelvoite ei siten aiheuta turhaa hallinnollista taakkaa niille yrityksille, jotka ovat asianmukaisesti perustelleet, ettei niillä ole merkittäviä ihmisoikeusvaikutuksia. Tämä voi tulla kyseeseen esimerkiksi, jos yritys toimii lähinnä vain kotimarkkinoilla ja hankkii raaka-aineensa Suomesta.

Laki jäi vajavaiseksi myös alihankkijoiden osalta, sillä tuotteiden vastuullisuuden arvioinnin kannalta on olennaista tietää, missä olosuhteissa tuotteen alihankinta ja raaka-aine on tehty. Laki ei aseta vaatimuksia alihankkijoiden raportoinnin osalta. Suuret yhtiöt olisi pitänyt velvoittaa nimeämään riskiarvioinnin kautta tunnistamansa yritystoiminnan vaikutusten kannalta olennaiset tavarantoimittajat ja alihankkijat. Sekä monet suuryritykset että esimerkiksi YK:n ja OECD:n piirissä sovitut vastuunormit lähtevät ajatuksesta, että monikansallisilla konserneilla on viimekätinen vastuu koko arvoketjustaan.

Tälläkin hetkellä jotkin suuret suomalaisyritykset ilmoittavat keskeiset alihankkijansa ja tavarantoimittajansa vapaaehtoisesti. Globaalissa hankintaketjussa toimivien yhtiöiden alihankkijoita ja muita keskeisiä arvoketjuun kuuluvia toimijoita koskevat tiedot ovat tarpeellisia arvoketjuun liittyvien kielteisten ihmisoikeus- ja ympäristövaikutusten tunnistamiseksi ja vastuun kohdentamiseksi ja arvioimiseksi arvoketjun toimijoiden välillä. Lisäksi tämän tiedon avulla viranomaiset kykenisivät esimerkiksi tehokkaammin jäljittämään ne tuotantopaikat, joista peräisin olevissa tuotteissa on havaittu tuoteturvallisuusriskejä. Tietojen avulla myös kuluttajat voisivat tietää, millaisissa olosuhteissa hyödykkeet on tuotettu, ja tehdä jatkossa vastuullisempia hyödykevalintoja.

Yritysten vapaaehtoisen harkintavallan sijaan kattavan vastuuraportoinnin ja ihmisoikeusriskikartoituksen tulisi olla lakisääteinen velvollisuus.

Nyt uudistetun kirjanpitolain mukaan kirjanpitovelvollisen ei tarvitse poikkeustapauksissa ilmoittaa tietoja, jos kirjanpitovelvollisen perustellun käsityksen mukaan tietojen julkistaminen aiheuttaisi vakavaa haittaa kirjanpitovelvollisen kaupalliselle asemalle. Lain ei pitäisi antaa yrityksille vapaita käsiä olla antamatta niille kiusallisia tietoja ilman perusteluvaatimusta. Kaupallisen aseman vaarantuminen ei ole riittävä peruste rajoittaa esimerkiksi yritysten vastuuta kunnioittaa ihmisoikeuksia ja tähän sisältyviä riittävän huolellisuuden prosesseja raportointivaatimuksineen. Yrityksiä tulisikin velvoittaa antamaan selkeä ja perusteltu syy tietojen antamatta jättämiselle.

Esitin talousvaliokunnan käsittelyssä ja eduskunnan suuressa salissa yllä kuvaamani kaltaisia muutoksia kirjanpitolakiin. Valitettavasti esitykseni kaatuivat äänestyksessä. Kirjanpitolain muutos on toki askel oikeaan suuntaan, mutta suuryritysten toiminnan avoimuuden ja vastuullisuuden kannalta laki jäi aivan liian kunnianhimottomaksi.

Kommentit

kommenttia